![]()
Vuonna 1999 perustettu helsinkiläisyhtye on valinnut tiensä valtavirran laidoilta. Esikoisalbumilla vertailukohdiksi haettiin tummanpuhuvan rockin suuruuksia, kuten The Cure ja Depeche Mode. Uudella albumilla kuullaan akustisempia sävyjä, jousisoitinten, pianojen ja akustisten kitaroiden korvatessa särökitaroita. Brittiläis-slaavilainen melankolinen ilmaisu kuuluu kappaleissa silti voimakkaana. Niinpä vertailuja Liekkiin, Ultramariiniin ja Kuusumun profeettaan on kuultu.
Yhtyeen johtohahmo Vesa Aleksi on koonnut kappaleet ’Päiväni jumalana’ -teeman ympärille. Tummasävyisissä, uutisoivissa teksteissä mm. todistetaan lapsiin kohdistuvia vääryyksiä sekä kritisoidaan nykyelämän kiireellisyyttä. Vakavien aiheiden lisäksi musiikin herkkyys ja koskettavuus erottavat edelleen Soman perinteistä suomenkielistä kerrontaa edustavista aikalaisistaan.
Yhtye julkaisi esikoisalbumiltaan tämän maan mittakaavassa huomattavat 3 musiikkivideota, ja uudelta albumilta tullaan näkemään videoita saman verran. ”Viimeinen surmanajaja” -videon lisäksi kuvataan videot singleihin ”Ei ole kysymyksiä” sekä ”Seitsemäs tunti (rauhan tiekartta)”.
”Jos tämä bändi saa ansaitsemansa huomion, se voi asettaa suomenkieliselle popille aivan uudet standardit.” Janne Sundqvist / Nöjesguiden
ALBUMIN VIRALLINEN JULKAISUPÄIVÄ: 4.1.2006 (Julkaisukeikka Semifinalissa ti 24.1. klo 20 jousikvartetin kanssa.)
Diskografia:
2002 cds Kuvitellaan taruolento (Johanna Kustannus) 2003 cds Vaiheita (Universal Music) 2004 cds Niin kuin minä (Universal Music) 2004 albumi Hetket ennen minua (Universal Music) 2005 cds Viimeinen surmanajaja (Musik! Finnland) 2005 cds Ei ole kysymyksiä (Musik! Finnland) 2006 albumi Päiväni jumalana (Musik! Finnland)
Markkinointi: Olavi Uusivirta, olavi@kiima-levyt.fi, Aleksi Gustafsson, aleksig@mail.com Keikat: Juha Juoni / Welldone
|