|
Black Audio: Iron Rhino (cd, IF-34, julkaistaan 13.1.2006)
Kolmannella pitkäsoittolevyllään aiemminkin genrekarsinoita pakoillut yhtye on entistäkin monipuolisempi. Mukana on korville räjähtävää särökitararokkausta, mandoliinihipsuttelua, progetorvia, ulvovaa lap steeliä ja ihmisääniä kuiskailuista kirkumiseen. Rytmit vaihtelevat kulkevasta tanssittavuudesta raskaasti klenkkaavaan raahustukseen. Konstit ovat monet, mutta Black Audio kuulostaa kuitenkin omalta linjakkaalta itseltään.
Vaikka Iron Rhino on järjestyksessä bändin kolmas albumi, on se tavallaan myös nykyisen kokoonpanon ensimmäinen. Multi-instrumentalisti Arttu Tolonen toki soitti jo edellisellä Million Stars Are Burning –levyllä, mutta tämä on ensimmäinen kvartetilla yhdessä alusta saakka rakennettu kokonaisuus. Nelikosta jokainen on tuonut levylle omia biisiaihioitaan, joista pitkällisen soitto-, sovitus-, äänitys-, ja miksausprosessin jälkeen on yhteisvoimin päästy lopullisiin versioihin. Niinpä kaikki kappaleet ovatkin tällä kertaa kreditoitu koko yhtyeen nimiin, riippumatta siitä kenen riffistä tai melodiasta alun perin liikkeelle lähdettiin.
Tuottajina toimivat Vesa Lankinen ja Arttu Tolonen. Ja viimeisen niitin aiempaa huomattavasti huolellisemmalle äänitysprosessille iski Teemu Korpipää, joka miksasi levyn yhtyeeltä saamiensa ”tämän biisin pitää nyt kuulostaa siltä että on villasukat jalassa ja MTV:n vanha pöllö näkyy mustavalkotelkkarista” –tyyppisten ohjeiden mukaan. Ohjeet olivat ilmeisen toimivia, sillä lopputulos on juuri sitä mitä orkesteri halusi.
Entiseen tapaan Black Audion musiikissa kuuluu kaikuja vanhasta bluesista, autotallirokista, elektrosta, vanhasta countrysta, funkkaavasta soulista, videopelitunnareista ja puhtaasta popista. Eli kaikki rytmimusiikin historian parhaat ainekset toimivat innoituksen lähteinä. Tuloksena syntyvät biisit ovat kuitenkin modernia rock-musiikkia joka ei pyri toisintamaan jonkun tietyn kymmenluvun autenttista soundia. Ja kaikista vähiten yhtyettä kiinnostaa kulloinenkin ”tämän päivän soundi”. Inhimillinen läsnäolo ja sielukkuus ovat yhä Black Audion soundin ydin. Se että levy on tuotettu aiempia huomattavasti huolellisemmin, korostaa orkesterin halua tehdä musiikillisesti ja sisällöllisesti kestäviä biisejä. Muotoseikat ovat toki tärkeitä, mutta soundikikkailu ei riitä ellei pohjalta löydy jotain kestävämpää. Iron Rhino todistaa Black Audion olevan orkesteri, joka osaa molemmat osa-alueet. Tärkein, eli biisintekotaito on hallussa, ja omapäinen muodollinen kuorrutuskin onnistuu kulloisenkin biisin ehdoilla.
Black Audio: Vesa Lankinen – ohjelmointi, kosketinsoittimet, perkussiot, sähkökitara Antti Hämäläinen – sähkökitara, akustinen kitara, laulu, ohjelmointi, basso Ville Pirinen – laulu, sähkökitara, akustinen kitara, ohjelmointi Arttu Tolonen – sähkökitara, akustinen kitara, baritonikitara, lap steel, banjo, mandoliini, huuliharppu, basso, ohjelmointi, koskettimet
Vierailijat: Janne Laurila – ”New Ghosts” –kappaleen laulu Abdissa Assefa – perkussiot Hepa Halme – useat erilaiset puhaltimet kappaleessa ”Watch My Mouth” Miitri Aaltonen - taustalaulu
Yhtye Musiikkia tehty yhdessä vuodesta 1997. Arttu Tolonen liittyi mukaan iloiseen joukkoon vuonna 2003. Jokainen kvartetin jäsen säveltää, sanoittaa, sovittaa, soittaa kulloinkin tarvittavia instrumentteja, tuottaa musiikkia ja oheistuotteita kuten graafista suunnittelua tai verkkosivuja joten kyseessä on todellakin demokraattinen yhteisö joka ei tarvitse johtajaa. Sekä maailmankatsomukset että musiikilliset näkemykset limittyvät niin hyvin että bändi on enemmän kuin osiensa summa, ei kompromissi neljän ihmisen näkemyksistä. Tämä on varsin harvinaista. Bändi ei ole koskaan nähnyt eroa perinteisten yhtyesoittimien ja modernien koneratkaisujen välillä. Hyvät soundit ovat hyviä soundeja, tulivat ne sitten akustisesta kitarasta tai kohinageneraattorista. Lo-fi tai hi-fi, analoginen tai digitaalinen, nämä ovat epäolennaisia kysymyksiä. Jos se kuulostaa hyvältä, sitä käytetään.
Musiikki Olipa kyseessä sitten herkkä blues tai funkkaava elektrorock, Black Audio ei ole kiinnostunut trendikkäiden tyylikeinojen esittelystä vaan koskettavuudesta. Musiikissa on oltava inhimillistä lämpöä. Sielua, niin kuin maailmalla sanovat. Tyylikkyys ei välttämättä toki ole haitaksi, mutta oikeaa tyylikkyyttä ei saavuteta siihen pyrkimällä. Blind Willie McTell tuskin yritti kaikkensa ollakseen äärimmäisen viileä, hän vain oli. Black Audion toiminnassa on löydettävissä samantapaisia piirteitä. Yhtyeellä on siistit t-paidat ja käheät soundit, mutta musiikkinsa ei ole pelkkää postmodernia pintaa vaan ihmisen kokoista ja syvyistä ilmaisua joka kestää lähempääkin tarkastelua. Inhimillinen lämpö ja rakkaus musiikkiin ovat Black Audion sielu.
Tähän mennessä ilmestynyt:
Video Store (CD-EP, Musapojat 2005, SOLD OUT)
A Million Stars Are Burning (CD, Autotehtaat Levyt, 2004)
|
